Rauhallinen merkki surusta

Aina ei kulje niin kuin ajatellaan

Joskus aamu aukenee yllättävällä, odottamattomalla näkymällä. Joskus iltakin jättää miettimisen aihetta. Joskus taas tavanomaisuudesta poikkeavat, epäämääräiset äänet kutsuvat kameran kanssa ikkunaan.

Aina ei kulje niin kuin ajatellaan.

Näinkin yllättävästi aamu voi näyttäytyä. Hänen autossaan oli jotain mielenkiintoisempaa tai tarpeellisempaa kuin seuraavana parkissa olleessa minun autossani.

Aamu on koittanut, lämpöä ei riitä kaikille. Tunnen paitsi sääliä, niin tunnen itseni todella hyväosaiseksi.

80 euroa olkaa hyvä. Etu-Töölön paikoitustilanne on erityisen hankala joka ilta klo 18:00 - 21:00. Tuona aikana arvioidaan alueelle tulevan noin 600 ylimääräistä autoa. Illan kuskit ja matkustajat löytyvät Finlandiatalon, Temppeliaukion kirkon ja Musiikitalon tilaisuuksista.

117 euroa olkaa hyvä. Kevätsiivousten aikana näitä ajoneuvojen lähisiirtoja tehdään kantakaupungin alueella noin 9000 kappaletta.

Nukkuva liikennemrkki öisen nahistelun jälkeen

Se mikä on toiselle juhlaa, on toiselle arkea.

Kaupunkielämään kuuluviin ääniin kuuluu eittämättä hälytysajoneuvojen pii paa. Apua silloin kun sitä tarvitaan.

Kilpamaalantaa. Ei ollut rakennustyömaan aitaa ehditty maalata loppuun, kun toiseen päähän ilmestyi jo graffitit. Kieltämättä tällaisessa paikassa iloiset graffitit piristäisi kolkkoa rakennustyömaata.

Siihen jäivät tyhjät Kampin keskuksen ostoskärryt kadulle lojumaan. Kauppakärryllinen juhannusruokaa jaksettiin rullata miltei kilometri, mutta kärryjen palautus oli jo liikaa.

Jos kaikki talomme asukkaat lopettaisivat paperilehtien tilaamisen, olisi se merkittavä ekoteko. Ja varmaankin jonkinlainen säästö vuositasolla myös taloyhtiölle. Itse lopetin viimeisen uutislehden tilaamisen helmikuussa 2013.

Lady parking. Tähän näytelmään havahdyin kun kadulta kuului huutoa ja kirkumista - Yksi ratissa ja muut loppujen lopuksi antamassa ohjeita.